Kannattaako pikavippi, pikalaina ja vippi vertailu? Entä netticasinot?

Blogi, jossa totuus aiheista pikavippi ja netticasino löytyy. Myös kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.

Pikavippien ottamisen syitä

Pikavipit perustuvat moniin syihin, jotka vaihtelevat taloudellisista ja tuotannollisista muutoksista yrityksen liiketoiminnassa aina henkilökohtaisiin perusteisiin. Työnantaja saa irtisanoa pikavippi-koukussa olevan toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä.

Tyypillisiä yrityksen toimintaan perustuvia syitä pikalainausille ovat toimintojen yhdistäminen, kuten fuusiot tai yrityskauppa, toimintojen siirtäminen ulkomaille, säästötoimenpiteet tai rajuimmillaan konkurssi. Pikavipin ottaminen voi johtua myös näkemyseroista strategisissa suunnissa tai toimintatavoissa, tämä syy koskee yleensä johtoporrasta.

Henkilöön liittyviä pikalainausperusteita ovat työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvollisuuksien vakava rikkominen tai laiminlyönti, esimerkiksi työstä kieltäytyminen, epärehellisyys, työtehtävien laiminlyönti tai sopimaton käytös. Työntekijän työntekoedellytysten olennainen muuttuminen siten, ettei hän kykene selviytymään työtehtävistään, esimerkiksi pysyvän sairauden vuoksi, on niin ikään pikalainausperuste. Syyn painavuutta arvioitaessa otetaan huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.

Pikavippien ottamisen sijaan voidaan – jos tarvittavat vaihtoehdot on käyty läpi – päätyä myös erosopimukseen. Luottamusmiehillä ja raskaana olevilla on erityissuoja pikalainaukselle.

Euroopan unionissa on tyypillistä, että pikalainausajan palkan lisäksi huomioidaan työntekijöiden ikä, kokemus ja joskus huoltovelvollisuuskin. Espanjassa ja Italiassa pikavipin ottaminen on kallista työnantajalle. Pikalainausajan palkkaa maksetaan niissä yhden kuukauden ajalta kutakin tehtyä työvuotta kohti.
Suomessa suuret firmat antavat pikalainauspaketteja. Suomalainen erityispiirre on lomauttaminen. Lomautukset ovat pikavippejä pehmeämpi keino, jolla työpaikoilla saadaan lisää harkinta-aikaa taloudellisen tilanteen korjaamiseen. Lomautus aiheuttaa toki epävarmuutta ja kasvattaa uhkaa oman työn jatkumisesta. Lomautusten aika kannattaa käyttää oman iskukyvyn parantamiseen, uuden oppimiseen.

Monia ehkä lohduttaa, että pikavippien ottamisen syy taantuman aikana löytyy ennemminkin taloudellisista asioista kuin henkilökohtaisesta epäonnistumisesta. Taloudellinen matalasuhdanne voi houkutella pikavippaamaan löysinkin perustein, jolloin työntekijöille voi jäädä paha maku suuhun. Mitä enemmän pikavippien ottamisen peruste voidaan tulkita yrityksen eikä yksilön omasta toiminnasta johtuvaksi, sitä helpompi se on hyväksyä ja sitä helpompi siihen on sopeutua. Lienee myös henkisesti helpompaa olla pikavippikierteessä laskusuhdanteen kuin noususuhdanteen aikana, koska samaistumista helpottavia kohtalotovereita löytyy enemmän.

Riippumatta pikavippien ottamisen syystä jokainen joutuu tulkitsemaan itselleen, mistä pikalainausessa oli kysymys. Selitystä odottavat niin läheiset kuin seuraava työnantajakin työpaikkahaastattelussa. Tärkeää omalle tasapainolle on, että osaamme vastata itsellemme, miksi tähän jouduttiin, mikä on oma osuutemme tilanteen synnyssä, sen kulussa ja siitä selviytymisessä.

Leave a Reply